Matkailu avartaa ja antaa kokemuksia

post thumb
Terveysmatkailu
kirjoittanut Miia/ 14 Jun 2024

Matkailu avartaa ja antaa kokemuksia

Usein todetaan, että matkailu avartaa ja sehän pitää paikkansa. Uudet maat, uudet kulttuurit sekä omanlaisensa makumatka on kiehtovaa ja yksi tapa rentoutua sekä päästä kokonaan pois arjesta. Yksi arvostaa yhtä asiaa ja toinen toista, mutta onneksi kaikille löytyy vaatimuksia vastaavia kohteita. Yksi mielenkiintoisimmista asioista on ehdottomasti terveysmatkailu, josta lähdemme nyt ottamaan tarkemmin selvää.

Matkailu avartaa ja pitää huolta terveydestä

Yksi kuumimmista keskusteluista on jo pitkään ollut hiustensiirrot, hammashoidot sekä kauneusleikkaukset ja jopa syöpähoidot ulkomailla. Suomessa niiden hinta on korkea tai hoitoa ei ole saatavissa, joten silloin katseet kääntyvät ulkomaille hakemaan lisää mahdollisuuksia.

Keskustelu soljuu puolesta ja vastaan. Iltapäivälehdissä niiden puolesta puhuvat toimenpiteissä käyneet henkilöt sekä negatiivisen vastineensa antavat suomalaiset lääkärit tai kirurgit. Eihän se yllätä, sillä jokaisesta asiasta, mistä ikinä keskustellaan, ollaan aina vähintäänkin kahta mieltä.

Päätimme hiukan tutkia asiaa tarkemmin ja tutustua, millainen on IdealofMeD Turkissa. Sivustolla kerrotaan, että yrityksen tarjonta kattaa sekä hiustensiirtoja että hammashoitoja ja niiden lisäksi muitakin terveyspalveluja.

Toiminta lähtee avoimuudesta

IdealofMeD lähtee liikkeelle siitä, että toiminta on läpinäkyvää, joten heidän sivustollaan annetaan tietoa varsin paljon. Esimerkiksi hiustensiirron prosessi kerrotaan alusta loppuun eli miten siihen valmistaudutaan, mitä leikkauksessa tapahtuu sekä miten toipuminen etenee kuukausi toisensa jälkeen.

Potilaaksi aikova tietää jo etukäteen, kuinka pitkän ajan kuluttua lopulliset tulokset on nähtävissä. Suomessa aina moititaan sitä, että potilas jätetään operaation jälkeen omilleen, mutta IdealofMeD pitää videopuheluita potilaan kanssa säännöllisesti ja niissä voi esittää kysymyksiä sekä seurataan hiusten kehittymistä.

Ensimmäinen konsultaatio on aina ilmainen ja siinä pyritään kartoittamaan hiustensiirtoa haluavan henkilön tilanne sekä sopivuus toimenpiteeseen. Siinä vaiheessa ei siis vielä veloiteta mitään, joten voit vetäytyä koko projektista, jos huomataan, ettei se sinulle sovellukaan.

Matkailu avartaa vai avartaako?

Onko kyseessä pelottava matka johonkin tuntemattomaan vai uuden ulkomuodon tai paremman itsetunnon tuova täsmämatka? Lähdet tässä tapauksessa Turkkiin lentäen ja sinua ollaan vastassa kentällä sekä saat kyydin ensin klinikalle ja sen jälkeen vielä hotelliin. Luksusta vai mitä?

Itsestäsi riippuu, kuinka kauan haluat Turkissa viettää aikaa, joten jos olet pidempään ja käyt tukihoidossa, sinulle jää aikaa myös jonkin verran perehtyä ympäristöön sekä nauttia paikallisesta kulttuurista sekä tehdä haluamasi ruokamatka kaiken muun ohella.

Tällaiseen matkaan sisältyy jännitystä huomattavasti enemmän kuin arvaatkaan. Toimenpide jännittää ja varsinkin se, miten itse selviää sen jälkeen, kun palaa kotiin. Matkailu avartaa myös, sillä pääset hyvin konkreettisesti näkemään, miten vieraanvaraisia maassa ollaan ja miten hyvin sinusta pidetään huolta myös klinikalla.

Lentäminen ja matkailun avartaminen

Pandemian jälkeen lentäminen on jälleen huomattavasti helpompaa ja kaikki on palautunut lähes ennalleen. Taakse ovat jääneet maskit ja muut ohjeet, vaikka niistä ei aikaa vielä olekaan kovin kauaa. Joten matka Turkkiin on jälleen helpompaa ja Istanbul on valmiina ottamaan suomalaisen turistin vastaan.

Jos haluat rohkeasti kerätä kokemuksia, matkailu avartaa varsin upealla tavalla. Hyvin valittu klinikka tekee sen, mitä lupaa, eikä niitä suomalaisten iltapäivälehtien kauhuskenaarioita ole lainkaan odotettavissa. Tietenkin suomalaiset kauneuskirurgit pelkäävät oman työnsä puolesta, sehän on selvää, mutta valinta on kuitenkin sinun.

Sinä itse teet ratkaisun. Maksatko huikeat summat omassa maassa hiustensiirrosta vai menetkö hyvin valitulle klinikalle Turkkiin? Se on päätös, joka on tehtävä. IdealofMeD on mielenkiintoinen yritys, sillä osa sen juurista on Euroopassa ja naapurimaamme Ruotsi on sen toiminnassa vahvasti mukana.