Lento-Onnettomuudet Suomessa

post thumb
Lentamisesta
kirjoittanut Hemron/ 30 Aug 2021

Lento-Onnettomuudet Suomessa

Lento-onnettomuudet Suomessa ovat olleet harvinaisia, ja pääsääntöisesti ainakin suuremmilta onnettomuuksilta on vältytty. Toki ihmisuhreja vaatineita onnettomuuksia on tapahtunut myös Suomessa useita, mutta kansainvälisessä vertailussa Suomi on tehnyt hyvää työtä lentoturvallisuuteen liittyen. Lento-onnettomuudet jaetaan usein siten, että erotetaan ilmavoimissa tapahtuneet lento-onnettomuudet siviileihin liittyvästä lentoliikenteestä. Tämä on tietysti hyvä, sillä näiden kahden lentoliikenteen tarkoitus on hyvin erilainen. Tältä sivulta saat paljon lisätietoa Suomessa tapahtuneista lento-onnettomuuksista.

Pahimmat lento-onnettomuudet Suomessa

Suomalaiset lento-onnettomuudet ovat tapahtuneet tavallisiin lentokoneisiin liittyen, joissa on kuljetettu siviilejä. Maarianhaminassa tapahtui yksi pahimmista lento-onnettomuuksista vuonna 1963, jolloin DC-3 lentokone syöksyi maahan tuhoisin seurauksin. Onnettomuudessa kuoli yhteensä 19 ihmistä. Suomen tuhoisimmassa lento-onnettomuudessa kuoli 25 ihmistä vuonna 1961. Kyseessä oli sama lentokone malli, joka syöksyi maahan Vaasan lähistöllä. Tästä suuremmista lento-onnettomuuksista on Suomessa onneksi säästytty.

Ilmavoimien osalta tuhoisin onnettomuus tapahtui vuonna 1978, jolloin onnettomuudessa sai surmansa 15 ihmistä. Kone oli tippunut pian lähdön jälkeen, kun se tippui järveen Siilinjärven läheisyydessä. Onnettomuuden syynä oli se, että toinen moottori sammui, jolloin kone ei enää pysynyt ilmassa. Koska kyseessä oli toinen tapaturma samalle lentokone mallille, se laitettiin välittömästi onnettomuuden jälkeen lentokieltoon.

Suomalaiset lento-onnettomuudet kehittävät turvallisuutta pitkässä juoksussa

Lento-onnettomuudet Suomessa ovat aina valitettavia tapahtumia, mutta niistä on myös hyötyä. Onnettomuuksien osalta lentokoneita voidaan kehittää turvallisemmiksi, koska niiden yhteydessä tehdään laajoja tutkimuksia. Vaikka lähtökohtaisesti onnettomuudet tulisi estää ennen koneen laittamista liikenteeseen, niitä kuitenkin tapahtuu aina silloin tällöin. Kaikesta huolimatta lentokoneet ovat turvallisia, sillä onnettomuuksia tapahtuu varsinkin Suomessa ani harvoin. Jos vertaa esimerkiksi tieliikenteeseen, lentokoneet ovat huomattavasti turvallisempia kuljetusneuvoja.

Lento-onnettomuudet Suomessa aiheuttavat aina paljon keskustelua siitä, onko lentäminen turvallista. Keskustelua herättää varsinkin se, jos samalla konemallille tapahtuu useita onnettomuuksia. Yleensä tällaisissa tapauksissa kaikki vastaavat konemallit poistetaan käytöstä, kunnes niiden turvallisuus on voitu taata. Tämä on tietysti hyvä asia kaikkien kannalta, sillä se vie lentoliikenteen turvallisuutta nopeasti eteenpäin.

Nettikasino lentokoneessa

Vaikka lento-onnettomuudet saattavat pelottaa, on lentäminen kuitenkin lähtökohtaisesti todella turvallista. Toisinaan lennot ovat pitkiä, joten stressiä voi lievittää esimerkiksi nettikasinon parissa. Casino on hyvä keino saada ajatukset pois itse lentämisestä, ja nettikasinoilla aika kuluu kuin siivillä. Nykyään lentokoneissa on usein käytössä myös internet-yhteys, jonka kautta nettikasinolla pelaaminen onnistuu helposti. Ennen lennon varaamista kannattaa kuitenkin ottaa selvää, kuuluuko nettiyhteys palveluiden joukkoon.

Jos lennolla on käytössä internet-yhteys, ei välttämättä kannata mennä lukemaan lento-onnettomuuksista. Varsinkin siinä tapauksessa, jos kärsit lentopelosta. Pahimmat lento-onnettomuudet -luettelo voi olla raskasta luettavaa lennon aikana, joten verkossa kannattaa tehdä jotain muuta. Elokuvien katselun ja musiikin kuuntelun lisäksi voit viettää aikaasi nettikasinolla, jossa matkakassaa voi hyvällä onnella kasvaa suunniteltua suuremmaksi.

Finnairin lento-onnettomuudet Suomessa

Finnair on tunnettu turvallisuudesta niin Suomessa kuin ulkomailla. Sille on tapahtunut onnettomuuksia harvoin, sillä suomalaiset ovat pitäneet turvallisuuden korkealla tasolla. Tuhoisimmat lento-onnettomuudet Finnairin osalta ovat kuitenkin vaatineet kuolonuhreja. Yksi tunnetuimpia onnettomuuksia oli siltä osin surullinen, että tutkinnan yhteydessä todettiin koneen kapteenin ja perämiehen olleen humalassa. Tällainen on todella valitettavaa, sillä lentäjillä on todella suuri vastuu matkustajista.

Muutoin Finnair on säästynyt pahoilta onnettomuuksilta, mikä on tietysti loistava asia. Jos pelkäät lentämistä, kannattaa valita lentoyhtiöksi Finnair, sillä sen maine on todella hyvä kansainvälisesti. Suomessa on kuollut siviililiikenteessä lento-onnettomuuksissa yli 150 ihmistä, joka on kohtalaisen vähän verrattuna moneen muuhun maahan.

Lento-onnettomuudet Suomessa ovat ikävä aihe, mutta toisaalta hyvin tärkeä. Onnettomuuksien uhreja ei tule unohtaa, sillä käytännössä kenellä tahansa voi tapahtua vastaavanlainen haaveri. Lisäksi onnettomuuksilla on se hyvä puoli, että lentokoneiden turvallisuutta voidaan kehittää paremmaksi. Toisinaan onnettomuudet aiheuttaa jokin sellainen tekijä, jota ei ole osattu ottaa huomioon lentokoneen suunnittelussa. Näin ollen ongelmatilanteet antavat paljon arvokasta tietoa nimenomaan poikkeuksellisista tilanteista.