Lentomatkustaminen ja terveys

lento


Lentäminen on turvallista puuhaa, mutta silti sitä suunniteltaessa tulee ottaa muutama asia huomioon. Lentoyhtiöillä onkin olemassa omat säännöksensä siitä minkälaisen terveydentilan omaavat voivat lentää heidän yhtiöllään. Yleisesti ottaen lentäminen on kielletty jos vamma tai sairaus voi aiheuttaa ongelmia lennon aikana. Tästä syystä onkin hyvä tutustua lentoyhtiön säädöksiin hyvissä ajoin.

Lentomatkat ovat suuri rasitus ihmisen elimistölle vaikka henkilö olisi täysin terve, joten voi hyvin kuvitella miten suuren rasituksen ne aiheuttavat henkilölle jolla on joku perussairaus. Erityisesti sydän-ja verisuonisairauksista kärsivän tuleekin miettiä mitä riskejä lentämiseen hänen kohdallaan liittyy. Toiset joille lentomatkustaminen ei välttämättä sovi, ovat erilaisista keuhkosairauksista kärsivät henkilöt. Lentokoneen ilma ei sisällä on normaalia alentuneempi happitasapainoltaan ja tämän lisäksi se on vielä erityisen kuivaa. Tämä saattaakin aiheuttaa ongelmia sellaiselle henkilölle jonka hengityskapasiteetti ei ole normaalilla tasolla. Sanomattakin on selvää, että jos henkilö sairastaa jotakin tartuntatautia, lentomatkustaminen ei ole kenenkään kannalta hyvä idea!

Joskus voikin olla että lentoyhtiö pyytää henkilöltä lisäselvitystä terveydentilan suhteen ja toimittaa täytettäväksi Medif (medical information) -lomakkeen, jonka potilasta hoitava lääkäri täyttää. Tämä antaakin hyvän ja luotettavan kuvan henkilön terveydentilasta ja auttaa lentoyhtiötä tekemään päästöksen siitä, onko henkilö liian suuri riski että hänet voidaan ottaa lentokoneeseen.

Jos matkustajalle tulee kesken lennon jostakin syystä huono olo, on hänen otettava välittömästi yhteys lentohenkilökuntaan ja annettava heidän ratkaista ammattitaitonsa avulla mikä on sillä hetkellä paras toimintatapa. Missään nimessä huonoa oloa ei saa piilotella ja ajatella olevansa vaivaksi henkilökunnalle tai kanssamatkustajille.

Top